Berliinissä II – menneisyyttä etsimässä ja ehkä vähän nykyaikaakin

          Berliinin historia viimeisen sadan vuoden ajalta on rikas mutta traaginen. Ensimmäisen maailmansodan jälkeisiä vuosia aina 1930-luvun alun kansallissosialismin nousuun kutsutaan Saksan historiassa Weimarin tasavallan ajaksi, jolloin maa elpyi sodan tappioista ja vaurastui taloudellisen nousukauden myötä. Berliinistä oli kasvanut suuri eurooppalainen metropoli, jossa näyttämötaiteet teattereineen ja kabareineen kukoistivat, ekspressionismi antoi leimansa elokuville ja avantgarde järisytti vallinneita käsityksiä taiteesta. Nopeus ja tehokkuus määrittivät kaupunkilaista arkea: raitiovaunujen ja linja-autojen lisäksi matkat taittuivat uudenaikaisilla metroilla ja kaupunkijunilla, joista muodostui nopeasti uuden kaupunkilaisen elämäntavan symboleja. Urbaani elämä reklaameineen ja mainosvaloineen ei tuntunut pysähtyvän koskaan – rajaton tuntui olevan myös sodan jälkeisen nuoren, huvituksia kaipaavan jazzsukupolven elämänjano. Suurkaupungin syke oli sitä nykyaikaa, jota muun muassa Olavi Paavolainen kävi eurooppalaisissa metropoleissa etsimässä – mukaan lukien Berliinissä.

           Kiiltävällä kolikolla on epäilemättä myös kääntöpuolensa. On selvää, että modernia yhteiskuntaa manifestoinut ulkokuori peitti alleen monenlaisia varjopuolia, mutta tästä huolimatta 20-luvun Berliinin maine on edelleen legendaarinen, niin myös omissa mielikuvissani. Weimarin tasavallan ”kultaisten vuosien” kontrasti Saksan ja eritoten Berliinin myöhempään historiaan on valtava. Kansallissosialistien totalitarismi, toisen maailmansodan tuhot, miehitykset ja lopulta Berliinin jako muurilla kylmän sodan keskeiseksi näyttämöksi löivät kaupunkiin pysyvän leimansa vuosikymmeniksi. Berliini on muuttunut vuosien saatossa suuresti, eikä merkkejä Weimarin tasavallan kukoistuksen päivistä voi nähdä enää juuri muuten kuin museoituna tai postikortteihin painettuina valokuvina. Kaupungin kuuluisasta päärautatieasemasta Anhalter Bahnhofista on jäljellä ainoastaan julkisivu, puhumattakaan ennen niin vilkkaista Alexanderplatzin ja Potsdamer Platzin aukioista, joiden menneisyydestä muistuttavat enää niiden ennallaan olevat nimet. Siinä missä Alexanderplatz tuli 60-luvun lopulla tunnetuksi jaetun kaupungin itäberliiniläisestä televisiotornista, edustaa Potsdamer Platz lasiseinäisine pilvenpiirtäjineen nykyään moderniakin modernimman arkkitehtuurin saavutuksia. Jos lähtee etsimään kaupungista menneiden vuosikymmenten Berliiniä, joutuu todennäköisesti pettymään. Berliiniläissyntyiselle Hollywood-tähdelle omistettu Marlene Dietrich Platz keskellä betoni- ja lasirakennelmien valloittamaa Potsdamer Platzia vaikuttaa kerrassaan oudolta – kylttiin on painettu nimi, joka tuntuu eksyneen aivan väärään paikkaan, aikaan ja todellisuuteen.

          Berliinin kaupunki kärsi mittavista aineellisista vahingoista toisessa maailmansodassa. Toinen merkittävä rakennuskantaan ja liikenneyhteyksiin – puhumattakaan asukkaiden elämään – vaikuttanut tekijä oli kaupungin jakaminen sodan jälkeen miehitysvyöhykkeisiin, mikä huipentui 60-luvun alussa kaupungin jakaneen muurin rakentamiseen. Vielä vuosia muurin murtumisen jälkeenkin idässä näyttää erilaiselta kuin lännessä, ja kaupunkikuva ylipäätään on uudenaikainen. Mukulakivikatuisia kujia pittoreskeine taloineen ja raatihuoneineen on Berliinistä turha etsiä.

           En silti koe, että menneisyys olisi täysin riisuttu kaupungista pois, päinvastoin. Historia näkyy paitsi muistomerkeissä, museoissa ja muissa kulttuurintuotteissa, osittain myös konkreettisesti katukuvassa. Kaiken päälle ei ole rakennettu uutta, vaan merkittäviksi koettuja kohteita on sodan jäljiltä myös entisöity tai rakennettu uudelleen. Brandenburger Tor, uusklassismia edustava kaupunkiportti 1700-luvun lopulta sekä viime vuosisadan alussa rakennettu, Euroopan suurimpiin ja komeimpiin kuuluva tavaratalo Kaufhaus des Westens eli KaDeWe, on kunnostettu vanhaan loistoonsa. Läntisen Berliinin ydinkeskustassa sijaitseva Kaiser-Wilhelm-Gedächtnis-Kirchen pommitettu tornintynkä töröttää edelleen paikallaan ikään kuin muistuttamassa sodan tuhoista, jotka eivät koskaan voi unohtua.  Raunioitunut torni sai myöhemmin viereensä modernin, sinisenä hohtavan lasikirkon. Erikoisesta parivaljakosta on muodostunut yksi Berliinin kuuluisimmista nähtävyyksistä, jota keskeisen sijaintinsa puolesta harva kaupungissa vierailevista välttyy näkemästä.

          Berliinistä saattaa saada kuitenkin sellaisen vaikutelman, että kaupunki on yhtä suurta rakennustyömaata. Muistan, että ainakin Potsdamer Platz, jonka nimellä oli mielenkiintoinen ja hohdokas kaiku, osoittautui suureksi pettymykseksi. Valtavan suuri aukio, tyhjyyttä, tylyn näköisiä lasitaloja ja nostureita. Berliinin jälleenrakentaminen jatkuu edelleen vilkkaana, vaikka kaupungin yhdistymisestä on kulunut jo parikymmentä vuotta aikaa.

          Kaupungissa vierailevaa turistia ohjaavat matkallaan paitsi matkaoppaiden luomat mielikuvat siitä, mitä perillä ollessa tulisi nähdä, myös henkilökohtaiset toiveet, odotukset ja mielenkiinnonkohteet. Minä en löytänyt Berliinin kaduilta mieltäni kiehtovaa 20-lukua, mutta löysin valtavan paljon kaikenlaista muuta. Ja kaikesta huolimatta päällimmäiseksi ajatukseksi jäi se, että aika todellakin on kerrostunutta: menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden visioiden yhtäaikainen läsnäolo tekee kaupunkielämästä mielenkiintoista ja jännittävää.