Askartelin äsken tämän vuoden
ensimmäisen joulukortin. Tämä saattaa näin keskellä syksyä vaikuttaa ja
kuulostaa hieman omituiselta – sadonkorjuukausi on nyt parhaimmillaan, ja vasta
viikko sitten keittelin omenahilloa talven varalle. Syksy on kuitenkin aina
ollut minulle myös vuodenaika, joka on ikään kuin antanut ”luvan” ryhtyä
odottamaan joulua. Pimenevinä iltoina on ihanaa poltella kynttilöitä ja laatia
alustavia listoja niistä lahjoista, joita haluaisi ystäville ja läheisille
hankkia. Joululahjojen suhteen en varmaankaan koskaan ole ollut ns.
mattimyöhäinen, sillä joulun odotukseen minun kohdallani kuuluu sen huolellinen
valmistelu. Olen ehkä perinyt ”jouluhenkisyyden” mummiltani, jonka tiesin
joskus aloittaneen joululahjojen ostamisen edellisen vuoden tammikuun alennusmyyntien
jälkeen. (Tosin toisinaan kävi myös niin, ettei kuukausia aiemmin ostettua
lahjoja enää joulun tienoilla mistään löytynytkään – mummi kun oli autuaasti
unohtanut sellaisia koskaan ostaneensakaan, eikä muistanut piilottaneensa
pusseja ja nyssäköitä kaappien kätköihin) Lahjoja ostettiin lapsuudessani aina
runsaasti ja niiden tuli olla laadukkaita, mutta koska ylettömään tuhlailuun ei
ollut varaa, alennusmyynnit käytettiin tehokkaasti hyväksi. Samaa periaatetta
olen huomannut noudattavani itsekin: nautin suuresti saadessani antaa ihmisille
lahjoja, joilla heillä on oikeasti käyttöä, ja jotka eivät (ainakaan omasta
mielestäni) ole turhia. Vaikka olenkin melkoisen pihi, ihmisten ilahduttaminen
joululahjoilla saa minut höllentämään kukkaron nyörejä mielellään. Ja lisäksi
teen paljon lahjoja myös itse – kaikenlaista käsitöistä ja käyttöesineistä kekseihin
ja pipareihin.
Joulukortteja teen itse varsin
vaihtelevasti. Joitakin vuosia sitten innostuin maalaamaan kortteja vesi- tai
peiteväreillä, mikä tietenkin oli suhteellisen työlästä ja vei paljon aikaa,
vaikka lopputuloksena olikin sitten uniikki ”taidekortti”. (Taiteellisuudesta
voi toki olla montaa mieltä). Joskus olen ostanut kaikki kortit
kaupasta, ihan vain helppouden vuoksi. Tänä vuonna päädyin jonkinlaiseen
välimuotoon askartelemalla kortteja valmiina olevista materiaaleista. Valinta
on luonnollinen ennen kaikkea siksi, että kirjoituspöytäni laatikot pursuilevat
kaikesta sinne kertyneistä tarvikkeista ja aineksista: papereista, nauhoista,
tarroista, helmistä, kankaista jne. ”Näillekin voi joskus olla jotain käyttöä” –periaatetta
noudattavan ihmisen laatikot, kaapit ja kaikki muukin liikenevä säilytystila on
epäilemättä kuin pommin jäljiltä, joten nyt on tullut huutava tarve raivata
hieman lisää tilaa. Olen päättänyt, että jos nyt sitten aivan haluamani väristä
kartonkia tai akryylimaalia ei itseltäni löydykään, täytyy suunnitelmia
soveltaa ja käyttää niitä välineitä, joita minulla on. Aika paljon kaikenlaista
löytyykin ihan omasta takaa.
Askartelusta on tullut hurjan
suosittua viimevuosina, eikä sitä ei mielletä enää ainoastaan lasten
puuhasteluksi. Yhä useammat aikuiset hakevat vastapainoa kiireiselle
elämänrytmille ja kokeilevat luovuuttaan harrastamalla askartelua, mikä näkyy
epäilemättä myös kauppojen hyllyillä siten, että nykyään jopa marketeissa ja
kirjakaupoissa on myynnissä vaikka mitä askartelutarvikkeita, eikä tarjonta rajoitu enää ainoastaan erikoisliikkeissä.
Varmastikin materiaalien runsas kirjo ja niiden helppo saatavuus ovat
madaltaneet ihmisten kynnystä ryhtyä kokeilemaan luovuuttaan yhdistämällä
erilaisia materiaaleja. Itsetehdyt kortit ovat persoonallisia ja uniikkeja,
mutta eivät välttämättä vaadi kovin paljoa aikaa tai ”taiteellista osaamista”,
jonka monet kokevat kompastuskivenä.
Tein itse tämän vuoden ensimmäisen
korttini askartelukaupan valmiista kaksiosaisesta korttipohjasta, jonka päälle
liimasin tekstisivun vanhasta, kirpputorilta aikanaan ostamastani
ruotsinkielisestä naistenlehdestä. Vanhan lehden sivut ovat jo luonnostaan
kauniisti ruskistuneet, mutta myös uudempaa paperia voi kätevästi patinoida
sivelemällä pintaan vahvaa teetä. Minulla on entuudestaan aika paljon
vintage-henkisiä jouluisia kuvia, joista tämänkertaisen joulupukin liimasin
paksummalle kartongille maalattuani ensin kartonkiin kullanväriset reunukset akryylimaalilla.
Kiinnitin pohjaan vielä pienet pahviset ”korokkeet”, jotta lopputulos kortin
pintaan liimattuna näyttäisi kolmiulotteisemmalta. Paljaaksi jääneeseen
vasempaan reunaan päätin liimata luonnonvaaleaa pitsiä, joka sointuu
väritykseltään kortin ruskehtavan yleisilmeen kanssa. Lopuksi ompelin pitsiin
vielä kiinni punaisia helmiä ja liimasin kullanvärisiä tähtitarroja – lähinnä harmonisen
väriyhdistelmän vuoksi.
”Vain mielikuvitus on rajana”
kuulostaa kieltämättä kliseeltä, mutta pitää korttien askartelussakin
paikkansa. Ellei kuvia halua esimerkiksi itse maalata tai piirtää, yksinkertaisia
korttipohjia voi halutessaan koristella vaikkapa kankaasta, lautasliinoista tai
aikakauslehdistä leikatuilla kuvilla. Kanttinauhat, napit, helmet ja muut
melkein jokaisen kodista löytyvät pienet ompelutarvikkeet soveltuvat
oivallisesti somisteeksi. Materiaaleihin ei myöskään tarvitse välttämättä
käyttää paljon rahaa – kukapa esimerkiksi estää liimaamasta siniselle
kartongille lumitähtiä, jotka on leikattu valkoisella peitevärillä maalatusta
sanomalehtipaperista?
Tulen varmasti muissakin korteissani
hyödyntämään ennen muuta pitsiä, helmiä, vanhoja sanomalehtiä ja vintage-kuvia,
jotka ehkä vastaavat eniten ”omaa tyyliäni”. Toisaalta minua kiinnostaisi
kokeilla myös jotain itselleni uutta, esimerkiksi sanomalehtien hyödyntämistä
kollaasitekniikassa. Onneksi jouluun on vielä aikaa.
